Hei tie vie mut kaupunkeihin, kyliin, bensanhajuun, valoviidakkoon.

Perjantaina suunnattiin Jassun toiveesta katsomaan entertainment yhtiöiden taloja. Mä olin nähnyt S.M. Entertainmentin talon jo matkalla Incheonilta kämpille, mutta koska Jassu on armoton fangirl, meidän oli toki pakko mennä. Eipä siinä mitään, saatiin kävellä aika hienon liikealueen läpi; siellä oli rivissä D&G, Prada, Louis Vuitton ym. liikkeet. Kävelymatka Apgujeongrodeolta S.M. Entertainmentille oli meidän ohjeiden mukaan "tosi pitkä, taksi on hyvä vaihtoehto", mutta meillä meni kävelyyn ehkä 20min ja koska sää oli tosi miellyttävä (kuten Seoulissa lähes aina), ei se yhtään haitannut.

Ensimmäisenä mentiin S.M. Entertainmentille, joka oli oikeastaan ainoa "must see" -entertainment house (koska EXO jee eiku??). Saavuttiin paikalle ja siellä oli syystä tai toisesta aika paljon ihmisiä odottelemassa. Mekin sitten jäätiin seisomaan (koska ikinä ei voi tietää mitä sieltä tulee ulos??) aika pitkäksi aikaa, mutta loppujen lopuksi lähdettiin muutaman tunnin jälkeen kun ketään ei näkynyt tai kuulunut. Meidän ympärillä olevilla Hong Kongilaisilla tytöillä oli kuitenkin lahjapaketti, joka oli osoitettu SHINeen Minholle, joten oletetettavaa on, että SHINeesta ainakin jotkut olivat talossa sisällä.

S.M.:n jälkeen suunnattiin kohti Jassun toista "must see" -taloa, eli CUBEa. Tässä vaiheessa vähän nauratti, sillä itse en kuuntele kpoppia enkä oikeasti tiedä kauheasti mitään siitä, mutta käyn kuitenkin katsomassa entertainmentin taloja kuin kovakin fani. (Jassulla on vankka yritys aivopestä mut kpoppiin ja ainakin EXOn "Overdose" soi nykyään päässä lähes päivittäin... Unohtamassa f(x):n "Red Light"ia). Mikäs siinä kävellessä, sää oli miellyttävä ja meillä ei kauheasti ollut mitään tekemistä enää Seoulissa ja Jassu halusi S.M:llä käydä.

Dongdaemun

CUBEn jälkeen suunnattiin apgujeongrodeolle ja sieltä Dongdaemuniin, koska miksipäs ei. Yritettiin epätoivoisesti keksiä jotain tekemistä ja Dongdaemun vaikutti mielenkiintoiselta. Ihan kivahan se oli, mutta onnistuttiin taas vaihteeksi löytämään kaikki limaisimmat ajussit ja siinä vaiheessa kun käveltiin kangaskauppojen reunustamaa tietä vailla suuntaa, todettiin että ehkä olisi ihan hyvä lähteä Myeongdongille syömään kanaa. Ennen lähtöä kuitenkin päätimme harhailla vielä vähän aikaa ja onnistuimme löytämään "perinteisen" ajussipuiston. Tuntuu, että mihin tahansa menimme Koreassa, löysimme aina sen paikan, jossa pukumiehet hengailivat. 

Ylläoleva kuva ihan vain siksi, että meille on nyt tosi monet entiset Koreavaihtarit sanoneet Korean olevan siisti... Japanista tulleena on pakko olla täysin eri mieltä ja tällaista näkyä katsoessa ei voi olla kokematta puistatusta. Miten jossain VOI OLLA noin likaista? Muutenkin on ollut muutamia juttuja joihin on ollut tosi vaikea tottua, ehkä suurimpana se, että täällä tungetaan päälle jos kävellään vierestä eikä pyydetä anteeksi. On ihan okei metrossa kävellä päin, vaikka toisella puolella olisi paljon tilaa. Metroon myös tungetaan välillä sisään, vaikka edelliset olisivat tulossa ulos ja muutenkin sillä ei ole mitään väliä missä joku muu on jos SINÄ haluat mennä siitä. Ollaan naureskeltu (ja oikeasti oltu aika ärsyyntyneitä) siitä, että Koreassa kulttuuri näyttää olevan "haista sinä v***u MINÄ MENEN TÄSTÄ". Ei vaan mene päähän miten tuollaista kestää. Toinen kummallinen asia on vessojen vähyys, onko näillä joku ihmeellinen elimistö, joka ei tarvitse tyhjennystä koskaan? Japanissa vessoja on KAIKKIALLA ja Koreassa niitä ei ole välttämättä edes kaikissa ravintoloissa ja kahviloissa.

Myeongdongin perinteinen kana, oli vähän nälkä kun tajuttiin, että edellinen ruoka oli ollut aamulla...

Illalla myeongdong herää eloon, oli hassua ensimmäisellä kerralla kun päivällä oli hiljaista ja yhtäkkiä pimeän laskeutuessa ihmismäärä triplaantui.

Syömisen jälkeen oli aika väsynyt olo ja kello oli paljon, joten päätimme suunnata E-martin kautta kotiin (meillä oli silloinkin pyhät aikeet päivittää blogia). Kaupassakäynnin jälkeen päätin ottaa viereisestä katukojusta ddeokbokkia kun olin koko päivän sitä halunnut syödä. Ihan kiva, mutta oikeastaan ei ollut kauhea nälkä ja voi hyvä luoja sitä annoskokoa... Ikävintä ei ollut kuitenkaan annoksen koko vaan sen tulisuus, ensimmäisen suullisen jälkeen haukoin happea ja viisi suupalaa myöhemmin tuntui kuin syöksisin tulta. Saimme syötyä alle puolet ja loput otin kämpille, jotka pystyin syömään myöhemmin banaanimaidon ja juuston voimin.

Ddeokbokki of doom.

Lauantaina kävimme DMZ:lla, josta oma postaus tässä.

Meidän hostin omma toi meille TAAS aamiasta, tosin tällä kertaa suoraan huoneeseen. Oltiin siis saatu lauantainakin hirveä lautasellinen todella HYVÄÄ ruokaa, mutta oltiin oltu juuri lähdössä... + syötiin juuri sitä ennen meidän Paris Baguetten salaattileivät...

Sunnuntaina oli aika kauhea väsymys, mutta kun kyseessä oli toiseksi viimeinen päivä Seoulissa, piti liikkeelle päästä mahdollisimman aikaisin. Päivän ohjelman piti ensin olla Hello Kitty Café ja N Seoul Tower, mutta koska sää oli aika ikävä (jälleen kerran hazea ilmassa aivan kauheasti + sumua) päätettiin jättää Namsan maanantaille — jos sää vaikka parantuisi. Meillä meni taas ikä ja terveys sängystä nousemiseen ja reissuun lähtöön, mutta viimein yhden-kahden aikaan iltapäivällä päästiin Hondgaeen ja kittykahvilaan.

Jassulle kahvila oli liian pinkki^666, mutta ihana veli kun on, suostui hän sinne tulemaan ja istuttiin juomassa aisukoohii ja aisu matchalatte + syötiin choco banana waffle. Tultiin kahvilaan aika täydelliseen aikaan, sillä siinä syödessämme (ja wifistä nauttiessamme!) yläkerta täyttyi aika nopeasti ja metelitaso nousi. Kahvilassa soi tunnelmaan sopiva klassinen musiikki ja sisustus oli ... no, hello kitty.

eiks tää olis aika hyvä sisustus mun dormroomiin ensi vuodelle? ps, aino jos luet tätä: meidän laukkuihin ei mahtunu sohva, sori )))):

Kittykahvilan jälkeen mentiin käymään Holika Holikassa, jossa oltiin viime kerralla vedetty kevyt shopping spree ("otan tämän, tämän, tämän, tämän HMM tämäkin voisi olla kiva!"), mutta nyt piti hakea Jassulle täydellistä Petit BB:tä. Tuli taas huomattua kuinka Koreassa ei oikeasti saa minkään kanssa pusseja — ostin lip tintin ja mun olisi pitänyt tunkea se minimaalisen kokoiseen käsilaukkuuni? Holika Holikan jälkeen kierreltiin Hongadessa ja sain Jassun suostuteltua yhteen kauppaan sillä, että siellä toimii wifi :D Kauppa oli erittäin hyvä visiitti, sillä onnistuin löytämään paidan ja Jassu capin (mun veli on tosi kovis eiku?? oon silti edelleen pettynyt ettei se ostanut sitä banaanikäppiä tai banaanikalastajanhattua gangnamista...).

en oikeastaan edes halua tietää miten jumalattoman kauhea toi vasemman reunan "pikkupurilainen" olisi oikeasti...

Hongdaen jälkeen päätettiin suunnata perinteiselle kanavartaalle myeongdongiin — tällaisia metrolla edestakaisin suhaamista kun saattoi Seoulissa harrastaa metromatkojen halpuuden takia. 1050won/10km sisällä oleva matka on aivan tajuttoman halpaa verrattuna Osakaan ja Japaniin yleensäkin. Myeongdongista siirryttiin perinteiseen Yeouinaruun illanviettoon, sillä yksimielisesti todettiin se Seoulin kauneimmaksi paikaksi. Ei tällaista näkymää vain ole kaikkialla ja pakkohan siitä on nauttia kun mahdollisuus on.

just after sunset

Jassun uusi lempiruoka — Paris Baguetten pizzaleipä!

nightsnack of champions — korean&japanese beer + chicken wraps!
Korealainen olut on aivan hitsin hyvää ja mä en edes pidä oluesta.
Nyt on selkeästi toinen poikkeus tähän sääntöön (bintang on ensimmäinen).

Maanantaina oli meidän viimeinen päivä Koreassa ja huonosta näkyvyydestä huolimatta suunnattiin Namsan Toweriin, sillä se oli molempien "must do" -listalla. Kävelymatka myeongdongin asemalta oli aika .... epämiellyttävä. Ulkona ei ollut kuin ehkä +31°C, mutta kävelimme kapeahkolla kadulla loivaa (ja sittemmin aivan pirun jyrkkää) ylämäkeä talojen keskellä ja suorassa auringonpaisteessa. Kummallakaan ei toki myöskään ollut vesipulloa mukana, mikä teki kävelemisestä entistä "hauskempaa".

Päästiin kuitenkin cable carin lähtöpaikalle ja suunnattiin vesipullojen ostamisen jälkeen kohti vaunun lähtöpaikkaa. Ei liene yllätys, että kumpikaan ei ollut kauhean innoissaan vaunun lähtiessä — ihmiset liikkuivat ympäriinsä ja koppi heilui edestakaisin. Ei mikään kauhean miellyttävä tunne vaikken enää pelkää korkeita paikkoja samaan tapaan kuin aikaisemmin.

näkyvyys ei tosiaankaan ollut mikään päätähuimaava...

streetfood~

32cm korkea green tea-strawberry -froyo cone

meidän rakas ajussipuisto euljiro il-ga (exit 2) -metroaseman luona

Viimeisen illan kunniaksi toki mentiin Yeouinaruun taas istumaan, tälläkin kerralla missattiin auringonlasku, mutta saatiin sentään istuttua katsomassa kaupungin valoja. Eväinä perinteiset tuna-kimchi -gimbapit, sekä pieni pullo sojua ja 1,5l poweradea (jota meillä on vieläkin?!?). Oli jotenkin tosi haikeaa istua katsomassa pimenevää Seoulia ja tiedostaa, että sinne ei palaa vähään aikaan. Samanaikaisesti kuitenkin oli todella odottava fiilis, kotiinpaluu tuntui niin kutkuttavalta ja ihanalta ajatukselta.

Kämpille päästyämme alkoi armoton pakkaus — yllä Jassu näyttää mallia siitä, miten hauskaa elämä onkaan kun ostaa aivan hillittömän pakkauksen brownieseja ja löytää sen sisältä monta pientä brownieboksia. Pakkaamisesta on kuitenkin hitaasti, mutta varmasti tullut hurjan paljon nopeampaa mitä se Kumamotoon lähtiessä oli. Kyllä sitä kuukaudessa oppii?

Blogin päivittäminen on vähän jäänyt, mutta näin viimeisenä yönä  aikaa löytyy kun pitäisi kentälle lähteä tunnin päästä. Reissu on ollut ihana ja Suomeen palaaminen tuntuu aika kauhealta... Viimeisistä Osakapäivistä yritetään saada kirjoiteltua kuluvan viikon aikana. 

バイバイ~

DMZ

Munsan station ja DMZ -junien tracksit.

Käytiin lauantaina vierailemassa Koreoiden rajalla ja koska meidän reissu ei todellakaan sujunut niin kuin sen piti, on helpompaa kertoa siitä ihan omassa postauksessaan.

tästä vaan alas, tai siis...?

Meidän oli tarkoitus mennä vierailemaan Dorasan Stationille pelkästään, sen piti olla oikeasti suhteellisen suoraviivainen ja helpohko reitti:

Cheonho (kotiasema) -> gongdeok, gyeongui line -> munsan -> DMZ train to Imjingak, ID check -> train to Dorasan Station

Vaikuttaa helpolta, eikö? Niinhän se olisi ollutkin jos DMZ junia menisi useammin kuin kaksi kertaa päivässä (virallinen internet-tieto tosin kertoi 10krt/pvä ja jossain luki 4krt/pvä....). Päästiin Munsaniin, jossa ensimmäinen virkailija kertoi Dorasanin junan tulevan 2:50pm, lipunmyynti kuitenkin ilmoitti junien olevan loppuunmyytyjä ja antoi mahdollisuudeksi mennä taksilla Imjingakiin, josta sitten voisi ottaa turistibussin Dorasaniin. Pienen rauhoittumisen jälkeen päätimme ottaa tämän vaihtoehdon ja hyppäsimme taksiin, joka vei meidät Imjingak stationille. Siellä kysyimme mahdollisuudesta päästä Dorasaniin ja vastaukseksi iloinen ajussi NAUROI katketakseen?!?

Hetken päästä hyvännäköinen sotilaspoika tulee ilmoittamaan ettei junalla pääse tästä tänään, mutta kysyttyämme turistibusseista hän osasi neuvoa, että ne lähtevät Imjingak -puistolta. Kiukkuisena kävelimme puistolle ja sinne päästyämmekin mahdollisuudet päästä Dorasaniin näyttivät todella huonoilta, sillä vieressä näkyy vain huvipuisto ja alueella MISSÄÄN ei tunnu liikkuvan ketään. Pienen kiertelyn jälkeen Jassu kuitenkin ilmoitti oikealla näkyvän iso "I" -kirjain, jonka luona sitten olikin paljon turistibusseja ja oikeannäköisiä lipunmyyntikojuja.

Tutkimme hetken hintoja ja totesin vaan, että mennään tiskille ja kysytään miten helvetissä sinne Dorasaniin tänään pääsee. Homma ei kuitenkaan sujunut aivan näin helposti vaan yhtäkkiä joku pukumies sanoo, että meidän pitää mennä viereisestä ovesta informaatiotiskille kysymään mitä haluamme tehdä. .....okei, mehän sitten menimme. Informaation hyvää englantia puhuva nainen kertoi mahdollisuuksista ja loppujen lopuksi totesimme, että ehkä lähdemme vain kunnon turistikierrokselle, jossa näemme Dorasan Stationin lisäksi Dorasan observatoryn ja 3rd infiltration tunnelin. Saimme paikat päivän viimeiseen bussiin, thank god. Olisi ollut aika ikävää to go through all the trouble ja sitten todeta, että olemme käytännössä 10min päässä rajasta, mutta nyt kävi näin.

Bussimatka DMZ -rajalle tosiaan kesti ehkä sen 10min ja ensimmäisenä sotilas tulee bussiin tarkastamaan listan kanssa, että kyydissä ovat ne ihmiset ja passit jotka on listaan kirjoitettu. Tämä oli kuitenkin ainoa "virallinen tarkastus" mitä jouduimme kokemaan, sinänsä hassua, sillä juna-asemalla näkyi metallinpaljastin, jonka läpi olisi joutunut menemään. Bussi ajoi piikkilangalla aidatun sillan yli ja sillalle oli aseteltu todella paljon aitoja — kovin lujaa siinä ei voinut ajaa.

just your casual road, eh?

Se tunne kun tajuaa olevansa maailman militarisoiduimmalla demilitarisoidulla alueella on aika jännä. Ympärillä on hirveästi vihreää ja tosi kaunista luontoa, mutta sen lisäksi siellä ei oikeasti ole mitään. Kukaan ei liiku missään, ainoat ihmiset ovat military personnel ja turistibussien turistit. Koko alue on jotenkin hiljainen ja tuntuu ettei siellä uskalla puhua kovaan ääneen, että se olisi jotenkin väärin.

Tuolla sisällä oli jotain, mitä emme ehtineet näkemään ajan vähyyden vuoksi...

Ensimmäisenä mentiin Dorasan observatoryyn, joka oli loppujen lopuksi ehkä hienoin paikka. Se sijaitsee Dora-sanin päällä ja toisella puolella on Pohjois-Korea. Meillä sattui huonohko sää joten ei nähty kauhean kauas, mutta esimerkiksi Kaesongin rakennukset näkyivät kyllä selvästi. Kuvia täältä ei tosiaankaan pahemmin ole, koska alueella oli hyvin selkeä kuvauskielto (jota jotkut näyttivät rikkovan?!) ja vaikka elämässä tulee tehtyä paljon virheitä, tämä tuntui sellaiselta ettei ehkä kannata kokeilla. En ehkä halua kuolla siksi, että otin kuvia Pohjois-Koreasta kun ei saanut? Oli kuitenkin tosi mielenkiintoista ja ollaan molemmat tyytyväisiä siihen, että päätettiin lähteä kunnon turistireissulle.

Tämän aidan ulkopuolella oli käytännössä pohjoinen...

Observatoryn jälkeen suunnattiin 3rd infiltration tunneliin, jossa Jassu lähes kuoli(?!) kun kiipesimme ylös. Ennen tunneliin laskeutumista meillä oli briiffaus siitä mitä alhaalla on odotettavissa ja selitettiin tunnelin rakenteesta yms. kaikkea mielenkiintoista. Briiffi oli koreaksi ja yhtäkkiä vieressämme seisoi hyvännäköinen sotilas, joka kysyi ymmärrämmekö koreaa. Kielteisen vastauksen saatuaan hän pyysi meidät sivummalle ja selitti samat asiat englanniksi. Tämän yksityisbriiffin ansiosta päästiin laskeutumaan tunneliin ennen muita meidän bussista, mikä oli kiva, sillä se tarkoitti että meillä oli oikeasti aikaa vähän kävellä ulkona tunnelin jälkeen.

Tunneliin laskeuduttiin 11° kulmassa menevää luiskaa pitkin 73m maan alle ja siellä käveltiin vielä turvaoven luokse alle 2m korkeassa tunnelissa, jossa molemmilla osui pää kattoon suorassa seistessä... Tunneli on pohjoisen kaivama, mutta ymmärrettävästi etelä on tehnyt turvatoimia ja tukkinut tunnelin ettei sieltä pääse läpi. Kuvaaminen oli alhaalla kielletty ja kuiluun mennessä mentiin metallinpaljastimen läpi. Alaspäin kävellessä huomasi lämpötilan laskevan, mutta ylös kiivetessä tuli aivan järkyttävän kuuma. Ylämäki tuntui lähes loputtomalta ja Jassu ei saanut henkeä muutamaankaan otteeseen. Loppujen lopuksi kuitenkin pääsimme ylös ja huolimatta kaikesta tuskasta oli tosi hienoa käydä kävellen tunnelissa, en olisi vaihtanut sitä monoraililla alas menoon.

(as a sidenote: kun ajeltiin dösällä tunnelilta dorasan stationille, niin näin oikein mukavan näköisiä armeijapoikia pelaamassa jalkapalloa ilman paitaa)

Viimeinen "nähtävyys" kierroksella oli Dorasan Station, minne meidän alunperinkin piti mennä. Kaiken muun jälkeen asema ei ollut niin vaikuttava, mutta jotain karmivaa siinä on kun kyseessä on 40miljoonan rakennuskompleksi, jota ei oikeastaan käytetä mihinkään. Siellä on valtava "immigration hall", joka vaan seisoo tyhjillään ja raiteilla kulkee muutama juna päivässä.

immigration hall

Vaikuttavinta oli ehkä kuitenkin kuuluisa "Not the last station from the south but the first station towards the north" -kyltti ja se fakta, että asema on 52km Seoulista ja 205km Pyeongyangista. Etelä-Korea vaikuttaa haluavan Koreoiden yhdistymistä, siitä viestivät kaikki "tämän aseman kautta olisi mahdollista tulla junalla euroopasta koreaan" -tekstit, mutta samalla sellainen vaikuttaa todella utopistiselta. Jälleen kerran tälläkin visiitillä jäi harmittamaan se, ettei meillä oikeasti ollut kauheasti aikaa + emme päässeet käyneet raiteilla, joiden luona on kyltti "Imjingak <- Dorasan -> Gaesong".

bussille kävellessä sai kuitenkin zoomattua tarpeeksi lähelle kuvaa varten

Vaikkei tässä reissussa oikeasti mitään hauskaa ollut, aiheutti "lievää" huvitusta Dorasan stationilla tilanne kun Jassulle yhtäkkiä sanottiin, että hänhän puhuu hyvää koreaa (oli ymmärtänyt lauseita tyylillä "laitoit leiman väärinpäin"). Ei siinä mitään, Jassu ymmärsi, mutta meinasi vastata "zenzen"... Niin, hyvää koreaa tosiaan? (Aasian kieliä puhumattomille: zenzen on japaniksi "ei ollenkaan")

Viimeisenä pysähdyimme vielä Camp Bonifasin luona olevaan kauppaan, jossa ei oikeasti ollut juurikaan mitään muuta kuin imported goods, kuten pohjois-korealaista viinaa. Sieltä sai myös muutamia local produce -tuotteita ja ostimme DMZ -suklaata, joka oikeasti osoittautui hyväksi?! Saimme kaupassa myös nauttia korealaisesta kohteliaisuudesta kun jonottaessamme kassalle, meidän eteen ryntäsi 10hlö lauma korealaisia jäätelöt kädessä. Joo, ilmeisesti on ihan okei vaan mennä muiden ohi?

Kaupan jälkeen oli aika suunnata ulos DMZ:lta ja rajalla oli jälleen kerran nimilistan tarkastus. Ajomatka Imjingakiin tuntui lyhyemmältä kuin rajalle oli ollut ja bussista poistuttuamme oli aika kummallinen fiilis. Kun miettii missä tuli käytyä, ei oikein osaa löytää oikeita sanoja kuvailemaan miltä tuntuu. Olisi väärin sanoa sen olleen "hieno" kokemus, sillä ei siinä ole mitään hienoa, että nykymaailmassa on pohjoisen kaltaisia maita olemassa. Ainoa millään tapaa järkevä sana kuvaamaan kokemusta on ehkä "ainutlaatuinen", sillä eipä tuo taida olla tyypillisin lomavierailukohde? Olen kuitenkin tosi kiitollinen siitä, että menimme ja kävimme läpi kaikki ne ongelmat sinne mennessä, sillä kokemus oli sen kaiken arvoista. Minulla oli kaksi asiaa, mitä ehdottomasti haluaisin tehdä Koreassa ja visiitti pohjoiseen oli yksi niistä (Hello Kitty -kahvila oli toinen). On käsittämätöntä ajatella miten suuri alue maata siinä on ja siellä ollessaan se tyhjyys ja hiljaisuus hämmentää. Luonto on upean vehreää, mutta ihmiselämä ainoa mitä alueella näkyy on armeijan autoja ja sotilaita (sen yhden kylän lisäksi).

Kaiken kaikkiaan reissu oli kokemisen arvoinen, mutta niitä tunteita mitä siellä tulee on aika vaikea kuvata. Hyvin samantyyppinen kokemus kuin Hiroshima, tosin sillä erotuksella, että Hiroshima on tapahtunut ja Pohjois-Korea tapahtuu yhä.